Punakulta, keltakulta ja valkokulta – mikä on näiden ero?

Kulta on tottakai myös väri – ”kullanväri” – mutta siitä on mahdollista saada esiin myös erilaisia sävyjä sekoittamalla siihen erilaisia metalleja. Totuus on, että suurin osa myytävistä kultakoruista sisältää muita metalleja – ensisijaisesti kuparia. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että puhdas kulta on hyvin pehmeätä metallia, jota joudutaan vahvistamaan kestävyyden takaamiseksi. Puhdas kulta (24 karaattia) on melko harvinaista koruissa. Sen sijaan koruissa käytetään paljon 14 karaatin ja 18 karaatin kultaa, jotka koostuvat 75 tai 58,5 prosenttisesti puhtaasta kullasta. Loput seoksesta ovat muita metalleja, joilla voidaan muuttaa kullan ulkonäköä.

Keltakulta ja punakulta

Se luonnollinen kellertävä sävy, jonka tunnemme ja jota kutsumme kullaksi, voi saada erilaisia sävyjä muuttamalla pääraakaaineiden eli kullan, hopean ja kuparin seossuhteita. Suurempi määrä kuparia saa aikaan punertavan sävyn, jonka vahvuus riippuu kuparin määrästä. Kun seoksessa on sitävastoin enemmän hopeata kuin kuparia, muuttuu kulta selvästi vaaleammaksi.

Niin kauan kuin seoksesssa on pieni määrä kuparia, säilyttää kulta sen luonnollisen värin, mikä kuitenkin muuttuu isommilla määrillä. Niin sanottua punakultaa valmistetaan puolestaan sekoittamalla puolet kultaa ja puolet kuparia. Kun hopeaa sekoitetaan punakultaan, saa se vaaleanpunaisen sävyn – sekoitus, jota voidaan edelleen vahvistaa vaihtamalla hopea alumiiniin.

Jos suuri osuus kuparia vaihdetaan  yhtä suureen osuuteen hopeaa, muuttuu kulta vihertäväksi (”viherkulta”). Tätä vihertävää sävyä näkee harvoin nykyisissä kultakoruissa, mutta entsisaikoina se oli tavallista luonnossa esiintyvän metalliseoksen elektrumin johdosta.

Valkokulta

Vastineeksi puna -ja keltakullalle, jotka koostuivat yleensä vaihtelevista määristä kultaa, hopeaa ja kuparia, ei ole itsestäänselvää, mistä valkokulta koostuu. Mitä vaaleaa metallia sekoituksessa käytetään, johtuu osittain siitä, mitä ominaisuuksia etsitään. Esimerkiksi kulta-/nikkeliseoksesta tulee kova ja se sopii hyvin koruihin, mutta allergiset ongelmat ovat johtaneet siihen, että nikkelin käyttöä on rajoitettu tuntuvasti Suomessa.

Nikkelin sijaan seoksissa käytetään jalometallia nimeltään palladium, joka on pehmeämpää, mutta ei aiheuta allergisia reaktioita. Platinaa, joka on suurinpiirtein yhtä kallis ja harvinainen jalometalli kuin kulta, voidaan lisätä vahvistamaan kiinnittävyyttä. Suuri osa valkokultakoruista päällystetään Rodiumilla (valkea jalometalli).

Mustakulta, lilakulta ja sinikulta

Tavallisten kullankeltaisten, punaisten ja valkoisten varianttien lisäksi on mahdollista teettää myös epätavallisempia kultaseoksia. Yksi huomiota herättävimmistä on musta kulta, joka saadaan sekoittamalla kultaan mustaa rodiumia. Vaihtoehtoisesti saman värin voi saada laserkäsittelyllä.

Muita epätavallisia tuttavuuksia ovat lila ja sininen kulta, jotka eivät itse asiassa ole metalliseoksia vaan toisenlaisia metalliliitoksia. Lila kulta saadaan sekoittamalla alumiinia indiumia sisältävään sinikultaan. Yhteistä näille molemmille on se, että ne ovat hauraita, jonka vuoksi niitä on vaikea käyttää perinteiseen takomiseen. Sen takia onkin tavallisempaa, että sininen kulta ja lila kulta muotoillaan ”kiviksi”, jotka kiinnitetään perinteisiin koruihin.

Sille henkilölle, joka meinaa myydä kultaa internetissä tänä päivänä, ei ole mitään väliä mitä muut metallit ovat tai mitä väriä kulta on, sillä loppupeleissä vain ja ainoastaan puhtaan kullan osuus määrittää asiakkaalle maksettavan hinnan.